Anna-Liisa ja Sanfrid Mattson perustivat ja rakensivat Larsmon Lähetyskodin vv. 1944-45 yhdessä työn tukijoiden kanssa. Kodissa opetettiin eri maihin lähteville lähetyssaarnaajille Raamattua, kieliä sekä käytännön taitoja lähetyskentillä selviytymiseen.

Ruotsinkielinen Sanfrid Mattsson oli herttainen seitsenlapsisen perheen viides lapsi. Hän oli vain 5-vuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Varttuessaan veljekset olivat vakaan kaupanteon ja yritteliäisyyden esikuvia. Sanfrid omisti ja johti hyvin menestyviä osuuskauppoja Pietarsaaressa ja teki samalla saarnamatkoja ympäri Suomen. Helluntaiherätys kun jalkautui ja levisi juuri Pietarsaaresta (1907) ympäri Suomea. Näillä matkoilla hän tutustui myös Linbohmin 7-lapsiseen perheeseen, jossa Anna-Liisa oli vanhin lapsi. Linbohmin perhe eli hyvin sivistynyttä ja seurapiirielämää.

Anna-Liisan äiti kuoli synnytyksen jälkeen, kun Anna-Liisa oli melkein 8-vuotias. Anna-Liisa oli määrätietoinen, osaava ja lahjakas koulussa, varsinkin kielissä. Niin Sanfridin kuin Anna-Liisankin lapsuudenkodeissa kolme perusarvoa: koti, uskonto ja isänmaa olivat tärkeitä. Vuonna 1928 Anna-Liisa muutti Helsingistä Pietarsaareen Mattssonien liikkeen toimistoapulaiseksi, ruotsinkielisen Emil-seurakunnan tulkiksi ja kitarakuoronjohtajaksi.

Vuonna 1923 Sanfrid jätti osuuskauppojensa johtajan tehtävät veljelleen ja perusti oman liikeyrityksensä Kokkolaan, jossa hän myi Fazerin suklaata, Hangon keksejä ja Turun saippuaa. Myöhemmin hän perusti polkupyöräliikkeen Pietarsaareen ja yritteliäisyys paisui kaikkea myyväksi tavarataloksi. Hän halusi edistää liiketoimillaan Jumalan valtakunnan työtä ja vuokrasivat tiloja hengellisiä kokouksia varten sekä tukivat köyhempiä kävijöitä taloudellisesti, myivät luotolla ja jakoivat ruokapaketteja apua tarvitseville. ”Kauppiaan pitää aina ajatella asiakkaiden hyvinvointia eikä rahan hankkimista , Sanfrid sanoi.

Anna-Liisa aloitti Sanfridin kanssa sunnuntaikoulun eli pyhäkoulun palokunnantalolla joka menestyi. Sanfrid alkoi toimittaa myös raamatullista aikakausikirjaa, ja Anna-Liisan tehtävä oli kääntää tekstit suomeksi.

Maaliskuussa 1929 Sanfrid kosi Anna-Liisaa, joka ratkesi riemuun! niin 19 -vuotias neitokainen avioitui vuosia häntä vanhemman nuoren miehen kanssa. Avioliitto oli lapseton ja sisälsi paljon vasta- ja myötämäkejä, mutta heidän liittonsa kesti koetusten vuodet. Yksi niistä oli Mattssonin liikkeen kokema vararikko 1932. Silloin Jumala puhui Sanfridille jättämään liikkeenharjoituksen ja antautumaan Herraan luottaen lähetystehtäviin. Jumala osoitti, että Hänen tahtonsa olisi lähetyspalvelukeskus Jumalan Sanan ja hengellisten kirjallisuuden levittäminen, vankilatyö, köyhien ja kurjien avustaminen sekä ulkolähetys.

Vuosia kului ja he tekivät Jumalalle työtä. Kiertelivät vankiloita, pitivät kokouksia, veivät evankeliumia eri maihin. Mattsonin halusivat tehdä kaikkensa lähetystyön hyväksi. He ehdottivat että Pietarsaaresta tehtäisiin Suomen lähetystyön keskuspaikka, josta uudet lähetit voitaisiin lähettää kentälle, mutta ajatus ei saanut kannatusta. He innostivat ja opettivat lähetyskurssilaisia ja kertoivat omia kokemuksiaan.

Sitten tuli aika, jolloin oli valittava antautua kokonaan Herran käyttöön uskon varassa. Tuona iltana Sanfrid kirjoitti sopimuksen, jossa luovutti koko omaisuutensa veljelleen jättämättä itselleen muuta omaisuutta kuin kirjoituspöydän ja kotinsa huonekalut. Ja nuoripari lähti uskon varassa eteenpäin elämää. He omistivat Jeesuksen sanat rikkaasta nuorukaisesta ja lupauksen, että ole ketään, joka Jeesuksen tai evankeliumin tähden on luopunut jostakin, ja joka ei saisi satakertaisesti takasin. (Mark 10:17-27)
Jumalan taloudenhoidon salaisuus kun on tämä : anna niin saat. Jumala piti heistä huolta sillä he olivat avanneet shekkitilin taivaan pankista. Jumala vei heitä eteenpäin jännittävin kääntein, ja nyt heillä oli hyvät mahdollisuudet luoda yhteyksiä kansainvälisiin lähetysjärjestöihin sekä tavata niiden avainhenkilöitä. Anna-Liisa kirjoitti: ” Olen oppinut, että mikään ei yhdistä Jumalan kansaa niin kuin sielujen pelastusinto, eikä mikään pidä sydämiä niin lämpiminä kuin työ Herran elopellolla. Toimettomuudessa käymme välinpitämättömiksi ja kankeiksi ja loukkaamme toisiamme..”

Suomeen tuli sota 1939, mutta tämä ei ollut pelkästään sotaa, vaan myös herätystä. Monet rintamilla uudistivat uskonsa ja tunsivat Jumalan läsnäoloa. Sekä enkelien varjelusta. Mattssonit lähettivät kenttäpiispa Joh. Björklundin luvalla Raamattuja rintamalle, ja jokaiseen Uutteen Testamenttiin liitettiin Presidentti Kyösti Kallion kehotus : ”Kehotan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat Isänmaata, lukemaan tätä kirjaa. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingossa ja vainossa että rauhan päivinä ammentaneet Raamatusta elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudesti luovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset. Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä.” Tasavallan Presidentti Kyösti Kallio.

Kotijoukkojen esikunnan virastopäällikkönä sodan aikana toiminut kapteeni Eljas Erkko allekirjoitti Mattssoneille virallisen luvan pitää sotavankileireillä hartaushetkiä ja jakaa kristillistä kirjallisuutta. Anna-Liisa Mattssonin tädin puoliso oli presidenttiperheen ystäviä, ja tätä kautta Anna-Liisakin tutustui Kaisa Kallioon, ja pitivät presidentin linnassa hartaushetkiä talvisodan ankeina päivinä.
Sota ja Raamattupula yhdisti yhteistyöhön raamattulähetysten työntekijät. Anna-Liisa ja Sanfrid tekivät nopean päätöksen ja siirsivät osan toiminnastaan Helsinkiin ja alkoivat painattaa Jumalan Sanaa ilmaisjakelua varten. Näin syntyi Kaikille Luoduille Raamattulähetys. Sen toiminta oli itsenäistä, kirkkokunnista ja järjestöistä riippumatonta. Maan suurimmat sanomalehtipainot ryhtyivät painamaan rotaatiokoneillaan evankeliumia ilmaisjakelua varten. Mikael Agricolan kirkon kellarista tehtiin kirjasitomo jossa valmistui lahjavaroin kustannettuja kirjasia 10 000 kpl päivittäin. Sanfrid oli uskon ja rukouksen mies, joka tiesi saaneensa yrityksensä Herralta.

Mattssonit painoivat ja levittivät sodan aikana yhteensä 2 miljoonaa Uutta Testamenttia, evankeliumia, raamatunlausekirjasta ja muuta hengellistä luettavaa kahdeksalla eri kielellä. Mattssonien Raamattulähetyksen toimintaa arvostettiin. Suomen Marsalkka Mannerheim antoi Sanfridille talvisodan muistomerkin ja 2.luokan Vapaudenristin. Tämä kultainen ansiomerkki kuuluu maamme huomattavimpiin rintamerkkeihin, joka myönnettiin aikanaan vain erityisen suurista ansioista.

Suomi oli puristuksissa kahden suurvallan välissä. Pelättiin, että Neuvostoliitto ottaa haltuunsa Suomenkin. Jotakin oli tekeillä, sen aistivat kaikki. Mattssoneilla oli oleskelupaikka, eräs lepokoti Pohjanmaalla jossa he saivat asua koko kesän, Sandra Westerlundin pensionaatti, Luodon eli Larsmon kunnassa. Tämä Sandran pensionaatti oli eräs Jumalan ihmeistä. Sandra, pietarsaarelainen hieroja, yksinäinen nainen, oli kuullut Herran sanat:” Rakenna talo minun kunniaksi. ” Hän oli Jumalaan luottava ja totteli, vaikkei tiennytkään mitään talojen rakentamisesta. Vuodesta 1935 tuo lepokoti on seissyt Jumalan kunniaksi Gertruds-virran rannalla, ja kantaa nykyisin nimeä Inremissionhemmet, jonka perinteitä johtaa arkkipiispa John Wikströmin sisar Margareta Norrgård. Tuolla lepokodissa myös pakolaiset saivat asua sodan aikana.

Niinpä sodan ankeissa oloissa Mattssonit ulottivat vankilatyönsä ulkomaita myöten. Mattsonit painattivat evankeliumeja mm. Saksan luterilaisen kirkon pyynnöstä Saksan armeijan sotilaille ja sotavangeille,ja nämä lähetykset kuljetettiin Hittlerin sotalaivoilla kristittyjen avaamiin jakelukeskuksiin. He toimittivat Raamattuja myös Puolaan ja Ruotsiin.

Larsmossa levätessään Anna-Liisa usein mietti, että jokin noista niemistä sopisi lähetyskodin paikaksi. Rukoillessaan taas kerran lähetyskotiasian puolesta Anna-Liisa tunsi, miten hänet paiskattiin lepokodoin vierellä olevan naapurihuvilan portaille. Tuo tyhjillään oleva huvila olikin vuokrattavana ja Mattssonit vuokrasivat sen .Tuohon pieneen huvilaan kokoontui pappeja, lähetyssaarnaajia, kirjailijoita , runoilijoita, lähetystyön ystäviä ja he viihtyivät toistensa seurassa. Puhellen iltamyöhään uskonasioista. Sitten he tekivät päätöksen hiljentyä rukoilemaan viikon ajan lähetystyön puolesta. Näin huvilan suojiin syntyi kuin itsestään lähetyskoti jonka äiti ja kipinän synnyttäjä oli Anna-Liisa.

Syksyllä 1943 ajateltiin pitää oikea lähetyskurssi. Niitä ei ilmoiteltu missään, vaan päätettiin, että jos kerran asia on Herran, Hän omalla ajallaan ja omalla tavallaan lähettää myös oppilaat, opettajat sekä keittiöhenkilökunnan. Mattssonien elämä oli jännittävää elämää uskon varassa! Heidän ympärilleen kerääntyi ihmisiä kuin itsestään. Ja näin lähetyskurssin opettajaksi tuli kokenut ja taitava raamatunopettaja ,Kiinan lähetyssaarnaaja ja pappi Henrik Kokamägi ja kaikki muutkin asiat järjestyivät. Suureksi kasvanut joukko levittäytyi asumaan seitsemään eri paikkaan Larsmon kylille ja Eugmon saarille. Keväällä Anna-Liisa ajatteli, että oli tullut aika alkaa rakentaa lähetyskotia.

Sopiva tontti saatiin Gertruds-virran huvilan naapurista, tien toiselta puolelta. Anna-Liisan innon sytyttäminä kaikki odottivat sodan loppumista toiveikkaana sekä rakennusmiehiä töihin. Jatkosodan ollessa vaikeimmassa vaiheessa kesäkuussa 1944 rintamalta tulipelottavia uutisia. Lähetyskodissa rukoiltiin Isänmaan ja poikien puolesta.

Eräänä päivänä rakennustyömaalle ilmestyi vieras mies. Hän oli Jyväskylästä ja kuullut, että Larsmoon ollaan alkamassa rakentaa lähetyskotia. Mies oli Kaarlo Syväntö joka lupasi maksaa rakennushankkeen vesijohtotyöt. Se oli lähetyskodin ensimmäinen rahalahja 100 000 mk.

Koska lähetyskotia oli rakentamassa muitakin lapsiperheitä kuin Syvännön perhe, tarvittiin maitoa. Niinpä alettiin rukoilemaan lehmiä! Ylistarosta asti tuotiin ensimmäinen lehmä. Rakennusvaiheen aikana kodissa oli suuret määrät väkeä, ja vapaaehtoisa talkoolaisia. Väelle tarvittiin myös ruokaa. Sota oli juuri loppunut ja oli pula kaikesta. Kerran perunatkin loppuivat. Kodin keittäjä sanoi,:”Pannaan vesikattila tulelle, kyllä perunoita tulee siksi,kun vesi alkaa kiehua! Veden alkaessa kiehua pihamaalle ajoi larsmolainen maanviljelijä perunasäkkejä reessään. Sisälle tultuaan hän sanoi; ”Monta päivää olen ajatellut tuoda teille perunoita, mutta tänä aamuna en saanut mielenrauhaa, ennekuin lähdin liikkeelle!” Kiitos Herralla! Kaikki yhdessä yhtyivät Kiittämään elävää Jumalaa, joka sanoo sanassaan, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka uskovat. Mattssonien uskonvarainen työ oli päässyt hyvään alkuun sodan ankeina aikoina. Anna-Liisalla ei ollut lapsia, ja kodistaankin hän oli luopunut, mutta hän sai näiden sijaan enemmän, lähetyskodin ja paljon opetuslapsia!

Mattssonin Raamattulähetystyö toimi kirkkokunnista erillään, itsenäisesti, vaikka Mattsson olikin helluntaiseurakunnan jäsen. Mattssonin työ oli arkkipiispaa myöten kirkon, lähetysseurojen ja vapaitten suuntien arvostamaa työtä. Lähetyskodin valmistuminen teki suuren vaikutuksen yhteistyökumppaneihin.

Jo kymmenen vuoden ajan Mattssonit olivat kantaneet näkyä lähetyskodista, jossa tuleville lähetyssaarnaajille opetettaisiin raamatuntuntemusta, kieliä ja käytännön lähetyskoulutusta. Ennen Mattssonien perustamaa lähetyskotia Suomessa toimi vain Lähetysseuran lähetyskoulu, johon ei otettu vapaitten suuntien lähetysoppilaita.

Mattssonit olivat varmoja siitä, että lähetyskotinäky oli Herralta. Jumalan monumenttina tehdä mahdottomia asioita mahdolliseksi nousi kaunis 20 huoneen Larsmon lähetyskoti Pietarsaaresta vähän pohjoiseen kauniin järven rannalle, sillan kupeeseen, kalliolle. Vaikka monet nauroivat lähetyskodin puuhaajille, kodin väki tuli vakuuttuneiksi Jumalan uskollisuudesta. Sitä he kokivat päivästä päivään pystyttäessään uskon varassa nelikerroksista lähetyskotia meren rannalle.

Sekä tuntemattomat että kodin tuntemat lähetystyön ystävät antoivat lahjoituksia ja ruokatarvikkeita, joiden varassa lähetyskodin 30 hengen perhe eli päivittäin.

Mattssoneilla ei ollut mitään yksityisiä varoja. He eivät tallettaneet rahoja, vaan kun he saivat jostakin rahaa, he antoivat sen heti Herran työhön. Ja kun rahat loppuivat, he uskoivat Jumalan pitävän heistä huolta jonkun ystävän välityksellä. He tarvitsivat vain rukousta ja esirukousta saadakseen jakaa Jumalan Sanaa ja kehittää lähetyskotinsa työtä.
” Kun Larsmon lähetyskodin rakentaminen aloitettiin, ei ollut markkaan rahaa, ja kun sen rakentaminen lopetettiin, ei ollut markkaakaan velkaa” ,kertoi Sanfrid.

Jumalan ihmeen todistajiksi ovat tulleet myös Larsmon lähitienoon maanviljelijät ja kauppiaat. He tiesivät palvelevansa Jumalaa antamalla osuutensa hyvän työn edistämiseksi kenenkään siihen heitä käskemättä.

”Larsmon lähetyskoti ei ole ensisijaisesti tarkoitettu viralliseksi oppilaitokseksi, vaan ennen kaikkea lähetysoppilaiden ja lähetystyöntekijöiden kodiksi, jossa oppilaat saavat tilaisuuden sekä sisäiseen hiljentymiseen että opiskeluun” kirjoitti Anna-Liisa Ristin Voittoon lähetyskodin tavoitteista ja päämääristä kodin valmistuttua, ja jatkoi: ” He saavat siellä tavata kentältä saapuvia lähetystyöntekijöitä ja tutusta heidän kokemuksiinsa. Lähetyskoti toimii yhteisymmärryksessä ja yhteistyössä Pietarsaaren Saalem-seurakunnan kanssa, yhtenäisenä jatkona seurakuntamme aikaisempiin lyhyihin lähetyskursseihin”.

Vastavalmistunutta lähetyskotia saatiin heti alkaa laajentamaan kirjastolla, juhlasalilla ja lisähuoneilla, sillä se täyttyi heti alkuunsa innokkaasta lähetysväestä. Ennen kuin mitään ryhdyttiin tekemään, rukoiltiin hankkeelle siunausta ja kun rukouksista noustiin, oli piirustusten päälle kertynyt rahaa 30 000 mk! Laajennustöiden valmistuttua lähetyskodissa oli kaiken kaikkiaan 30 huonetta, joilla kullakin oli nimet; Uskollisuus, Sävyisyys, Itsehillintä, Rakkaus, Rauha, Ystävällisyys, Siunaus, Totuus, Kärsivällisyys, Kiitollisuus, Laupeus, Nöyryys, Pitkämielisyys, Armo…..

Anna-Liisa oli lähetyskoulun johtajatar, joka teki kurssien opetussuunnitelmat ja työjärjestykset. Oppilaita otettiin sen mukaan kun paikkoja vapautui. Alkuvuosien englanninkielen opiskeluun meni useimmilla pari vuotta, jotkut asuivat neljäkin vuotta yhtäjaksoisesti lähetyskodilla. Lähetyskoulun oppilaaksi päästääkseen oli lähetettävä hakemuksen mukana seurakunnan suositustodistus ja kuvaus lähetyskutsustaan. Seurakuntien toivottiin ottavan vastuuta lähetysoppilaastaan. Lähetyskoti puolestaan auttoi oppilasta eteenpäin hankkimalla Englannista paikan kielikoulutukseen kieliopintojen jälkeen. Sisäoppilaitoksen tapaan toimivassa lähetyskodissa oppilaat olivat täyshoidossa, mutta mitään määrämaksuja ei oppilailta peritty. ”Iloitsemme siitä, jos lähetysoppilaat oppivat uskoen rukoilemaan Herralta tarpeensa ja saavat ne täytetyiksi”, sanoi Anna-Liisa.

Anna-Liisa yritti huolehtia siitä, että opettajilla oli opetustehtäviin sopivaa koulutusta ,tietoa ja taitoja. Kieltenopettajaksi saatiin syntyperäisiä opettajia. Vuonna 1947 tuli Nora Lees Englannista, ja hänen jälkeensä monia muita. Alkuaikoina raamattuaineiden opettajat olivat teologian koulutuksen saaneita pappeja, lähetyssaarnaajat kertoivat käytännön lähetystyöstä ja saarnaajat pitivät hartaushetkiä.

Lähetystyöhön lähtijät oppivat Larsmossa englantia, saksaa, hepreaa, venäjää, kiinaa, arabiaa, ranskaa ja amarinjaa.
Mattssonit alkoivat pitää vuodesta 1943 joka kesä lastensiirtolaa Kokkolan ja Pietarsaaren lapsille Larsmossa. Leirit kestävät aluksi kuukauden, myöhemmin kaksi viikkoa. Lähetyskodin suojissa pyöri kesäisin 60 lasta. Vuonna 1945 Suomen Punainen Risti toimitti leirille suurten lapsijoukon Karjalasta, Hyrsylän mutkasta, joka jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle. Kesäsiirtolan lapset valittiin pyhäkoulun, sosiaalihuollon tai pelastusarmeijan listoilta. Leirit pidettiin uskon varassa lähetyskodin toimintaperiaatteiden mukaan. Leirit kävi tarkastamassa kansakoulun tarkastaja, eikä hänellä koskaan ollut moitteen sijaa. Lapsista pidettiin hyvää huolta, he saivat maukasta ruokaa ja ruskettuivat Luodon saaristossa. Varsinkin kaupunkilaislapsille leirit olivat elämys. Aurinkoiset päivät vietettiin Larsmon saarilla, jonne lähdettiin veneillä heti ruokailun jälkeen.

Toteutuvatko Mattssonin suunnitelmat? Anna-Liisa eli uskossa Herraan ja monet hänen suunnitelmansa toteutuivat. Hän asetti tavoitteensa aina korkealle. Hän ei vain suunnitellut, vaan teki sinnikkäästi töitä saavuttaakseen mahdottomilta näyttävät päämääränsä.

Kaikille Luoduille –kirjallisuusohjelma tähtäsi alusta saakka koko maailman valloittamiseen. Suunnitelleessaan lähetystyön kehittämistä maailmanlaajuiseksi toiminnaksi Anna-Liisa pyysi vaatimattomasti lähettämään kirjeet osoitteeseen Overseas Missionary Service Scripture Publishers ”To every creature”.

Mattssoneiden pitkän tähtäyksen työohjelma käsitti kolme vaihetta. He noudattivat Jeesuksen lähetyskäskyä . Sen mukaan lähetystyö oli aloitettava ensin Jerusalemista ja Juudeasta, toiseksi oli mentävä Samariaan ja kolmanneksi maailman ääriin asti. Näin he olivat menetelleet. He olivat levittäneet evankeliumia ensin kotikaupunkiinsa ja kotimaahansa ,sitten sukulaiskansoille ja Keski-Euroopan maihin. Ja sitten kauko-Itään ja aina Afrikkaan asti

Palattuaan Amerikasta Mattsonit luovuttivat lahjakirjalla omistamansa Larsmon Lähetyskodin Kaikille Luoduille –säätiölle 19.4.1951. Säädekirjassa lukee:” Säätiön tarkoituksena on Raamatun opin ja ohjeitten perustalla palvella sisä- ja ulkolähetystyötä etsimättä toiminnassaan jäsenilleen mitään henkilökohtaista hyötyä tai etuja. Larsmossa on toimittu uskon varassa. Kaikki säätiön toiminta tapahtuu vapaaehtoisin, määräpalkkaa nauttimattomin työvoimin, eikä säätiö ota velkaa työnsä laajentamiseksi, vaan käyttää käsillä olevia varoja ainoastaan sikäli kuin niitä kulloinkin on.”

Nyt, 58 vuoden jälkeen, yhteiskunnan muutosten vuoksi hiljentyneen Lähetyskodin myymisestä tehtiin päätös 10.4.2004. Ostajat, Kokkolan ja Pietarsaaren helluntaiseurakunnat aloittavat tontilla leiri-, matkailu- ja muuta hengellistä toimintaa.
Kaupasta saadut varat aiotaan käyttää lähetystyön tukemiseen. Parhaillaan tutkitaan, millaisia projektiluonteisia kohteita säätiö voisi alkaa kannustaa. Myös lahjoituksina saatavat rahat menevät näihin suunniteltuihin kohteisiin tulevaisuudessa.
– Lapset ja uudet aluevaltaukset meillä on olleet ajatuksissa, Aimo Hilli kertoo alustavista suunnitelmista. Päällekkäisyyksiä muiden herätysten yhdistysten, kuten helluntaiseurakuntien lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida Internationalin työn kanssa pyritään välttämään.

Oppilaita 56 vuoden aikana oli karkean arvion mukaan noin 500–600. He edustivat monia vapaita suuntia ja luterilaisia, mutta 90 prosenttia oli taustoiltaan helluntailaisia. Viimeisessä opiskeljoiden kevätjuhlassa laulettiin vuonna 2002.
– Oppilaita oli silloin enää kuusi. Olisimme tarvinneet vähintään 15 voidaksemme taloudellisesti pyörittää koulua, Hilli muistelee.
– Julkisen valvonnan alaiseksi oppilaitokseksi pääsimme vuonna 1995. Oppilaat alkoivat saada opinto- ja asumistukea, mutta itse säätiö ei saanut valtion apuja, vaan toimi uskonvaraisesti lahjoitusten, seurakuntavierailujen kolehtien ja opiskelijoiden työvelvoitteiden ja myöhemmin pienen kurssimaksun varassa, Hilli toteaa koulun hiipumisesta.

Vuodesta 2004 eteenpäin Larsmon Lähetyskodin historia jatkui Pietarsaaren ja Kokkolan helluntaiseurakuntien omistuksessa, Larsmon Lähetyskoti ry:n hallituksen alaisena. Vuonna 2012 Kokkolana helluntaisrk osti Pietarsaaren tarjoaman osuuden ja toiminta jatkuu Jumalan armon ja siunaavan käden alla.

Larsmon Lähetyskoti ry jatkaa ja kehittää Lähetyskodin toimintaa, sekä pitää tämän herätyshistorialllisesti tärkeän paikan kunnossa. Kiitos, kun tuet Larsmon lähetyskodin kautta tehtävää sisä-ja ulkolähetystyötä rukouksin ja varoin!